Uusi, alkanut vuosi etenee 'taas' kuin salaa. Kuinka sitä haluaakaan ahmia usein enemmän kuin osaa kerralla päivänsä aikana elää. Pitäisi vain olla kärsivällinen, nöyrä ja  pyrkiä pyyteettömyyteen.  Ihan oikeasti  pitää  ajatella  välillä syvällisesti, edes silloin tällöin kun siihen ei aina kuitenkaan kykene. Tässä ajassa on ihan tarpeeksi pinnallisuutta, ilman että minun sitä pitää enempää lisätä. Iän myötä on lohdullista huomata ymmärryksen ja oivalluksen lisääntymistä. Kuinka paljon, on tarpeetonta mitata, kun siihen ei mittareita löydy, siis pinnallisuuden mittaamiseen. Kun isovanhemman roolin oikea odotus alkoi, tuntui se ihmeen haastavalta, vaativalta...ennenkokemattomalta. Vaari, minäkö...kyllä vaan. Johan sitä lähes loputtomiin on jo odotettukin. Tietämättä muuten kuin kuulopuheina millaista auvoista se sitten olisikaan. Hurahtaneita vaareja ja mummeja on tullut toki tavattua, ja siten lienee syytä uskoa sen olevan niin ilmeisen ainutlaatuista. Tässä lumettoman talven tuoksinassa on olo vähän outo. Tuntuu kuin eläisi pitkää synkeää syksyä loputtomiin. Toivottavasti nyt talvi näyttäytyy edes pikkasen, että osaisi nauttia kevään heräävästä elämän ihmeestä, kun se kuitenkin vuodenajasta seuraavana on edessämme... Ennen kuin ahhh, ihanaa lämmin kesä saapuu. Pitemmittä puheitta hyvää vuoden jatkoa kaikille inehmoille, säätyyn ja sukuun katsomatta. Eläkää ihimisiksi.

Ruokaisan joulun jälkeen alkaa arki ja kehon saattaminen rasvanpolttotilaan. Nuorisokin kävi ja kertoivat iloisen ja todellakin odotetun perhetapahtuman olevan tulollaan. Että sitä näin tässä tuleva vaari ylpeänä esittää, toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Kolmas kuukausi onnellista  ja toivottua lapsen odotusta takanapäin. Yllättävän rauhaisasti pitkät pyhät perhepiirissä sujuivat. Normaalit rituaalit jouluaattona taas toistettiin. Sukulaisten luona piipahtaminen ja joulukukan antamiset toivotusten kera. Sitten käynnit upeasti kynttilämeren valaisemilla kirkkomailla ja hetken hiljentymiset läheisten haudoilla kynttilöiden sytyttämisineen. Joulun ja uudenvuoden väliviikko sujahti jo lähes ohi. Vuosi taas vaihtuu ja toivottelenkin kaikille onnellista ja menestyksellistä uutta vuotta 2007. Eläkää ihimisiksi ja ottakaa toisetkin huomioon.

Yhä enemmän Joulun perimmäinen tarkoitus hiipuu markkinahumun ja muun materialismin alle. Kotioloissakin painaa stressi kaiken ehtimisestä. Työtkin pitää jossakin välissä hoitaa. Vanhenevat vanhemmat kaipaavat (vaativat) huomiota ja muistamista. Kaikki pitäisi olla jollakin tavalla tip top. Harras ja rauhallinen hiljentyminenkin vaikuttaa jo olevan tuotteistettu mielissämme, ettei siitäkään enää oikein koe hyvän laatuista vanhaa mielihyvää. Joulun odotus on yksi ylimääräinen rasitus kuorman alla olevan ihmisen taakkaan. Miksiköhän sitten emme saa revittyä itseämme irti tästä kaikesta kielteisestä.

Uskompa, että lukuisissa kodeissa on jo pitkään keskusteltu ja lupailtu luopua lahjojen ostelusta. Lahjoihin ei enää aikuisella iällä liity sellaista saamisen kuin antamisenkaan  iloa. Kaikkea jo on liikaakin. Tavaroihin on jo totuttu kyllästymiseen saakka. Varastot pursuavat tarpeetonta krääsää ja tulee vain huono omatunto jos joskus pitäisi niitäkin siivota ja heittää pois, käyttämätöntä useinkin.

huhhuh...

Vaikeaa oli aamulla saada silmät auki.  Kamalan sinnittelyn jälkeen olen pakottautunut itselleni lupaamaan (ehkä vähän muillekin :)), että yrittäisin nukkua edes viikonloppuna pidempään. KUN KERRANKIN SAA NUKKUA. Ok. kun sitten kääntää vaan kylkeä, ja koisaa pidempään, on huono omatunto.
Lämpötila roikkuu ulkona tuossa nollarajalla eikä tiedä kumpaan suuntaan pitäis tippua. Laskis nyt vähän alemmaks, ettei aina kun auton saa pestyä, se olis kurassa het eka reissulla.